Etelärannikon komeat ruukkikylät

Suomen etelärannikolla on useita ruukkeja, jotka kannattaa ottaa listalle, jos matkailee kotimaassa. Suomessa on ollut pitkälti toistasataa rautaruukkia, jotka ovat palvelleet metalliteollisuutta. Ruukkien ympärille syntyi kokonaisia kyläyhteisöjä. Valtaosassa ruukkitoiminta on loppunut ja nykyään kylissä on käsityöläisiä, ravintoloita ja putiikkeja.

Tässä kolme etelärannikon lähettyvillä sijaitsevaa ruukkikylää, joihin kannattaa tutustua:

1. Strömfors

Strömforsin eli Ruotsinpyhtään ruukki sijaitsee Loviisassa. Alueen halki virtaa Kymijoki. Ruukkialueella on käsityöläisten puoteja, majoitusta ja ravintoloita. Alueella voi kävellä ja fiilistellä kauniita rakennuksia ja maisemia. 1770-luvulta peräisin olevaan puukirkkoon kannattaa pistäytyä katsomaan Helene Schjerfbeckin alttarimaalausta, jonka nimi on Ylösnousemus.

Strömforsin ruukin historia alkaa 1600-luvun lopulta, jolloin sinne perustettiin kankivasarapaja. Sittemmin toiminta laajeni ja ruukki lakkautettiin 1950-luvulla.

Strömforsin kotisivut

2. Fiskars

Fiskars lienee ruukkikylistä tunnetuin. Se sijaitsee Raaseporin kunnassa, runsaan tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Ruukki on perustettu jo 1649 ja sen kukoistuskausi ajoittuu 1800-luvulle, jolloin Julinien teollisuussuku pyöritti sitä. Nykyään siellä asuu lasinpuhaltajia ja seppiä. Alueella on ravintoloita ja hotelli. Viehättävä kokonaisuus.

Fiskarsin lähettyvillä ovat myös Billnäsin ja Mustion ruukit, joihin voi tutustua samalle reissulla.

Fiskars Villagen kotisivut

3. Mathildedal

Salossa sijaitseva Mathildedal on ollut viime vuosina hyvässä nosteessa aktiivisen kulttuurielämän ansiosta. Mathildedalin loistoajat sijoittuvat 1800- ja 1900-lukujen taitteeseen, jolloin siellä oli metalliteollisuuden lisäksi laivatelakka. Ruukin toiminta päättyi 1970-luvulla. Nykyään siellä on pienpanimo, ravintoloita, majatalo ja paljon muuta. Lähistöllä kasvatetaan alpakoita.

Samalla reissulla kannattaa tutustua Teijon ja Kirjakkalan ruukkeihin.

Mathildedahlin kotisivut

VINKKI: Jos liikut kotimaassa, tutustu WalkFinlandin opastettuihin kävelyretkiin.