Ulkopakopeli Turun taivaan alla

Hauska ulkopakopeli Turun kauniissa keskustassa ja jokimaisemissa. Yritä selvittää tehtäviä ja päästä joen vastarannalle. Ulkopakopeli pelataan pienissä 2-5 hengen kisatiimeissä, jotka ottavat mittaa toisistaan.

Pakopeleissä suoritetaan tehtäviä, jotka vaativat tiedonhakua, nokkeluutta, näppäryyttä, valokuvaamista ja tietysti hyvää tiimihenkeä. Palaajilla tulee olla kännykät mukana valokuvaamista ja tiedonhakua varten.

Ulkopakopeleissä on 90 minuuttia aikaa suorittaa tehtäviä. Nopein tiimi voittaa.

Uudistetut WalkTurku-sivut löytyvät täältä!

Ruokaa ja siideriä Saariston rengastien varrella

Turun saaristoa kiertävän rengastien varrella Paraisilla pääsee kokeilemaan kahta uudehkoa tuttavuutta: Waudevillan ruokaa ja Nuden siidereitä. Nämä kohteet sopivat mainiosti retkeilijälle, joka on taivaltanut rengastien vastapäivään ja haluaa palkita itsensä matkan päätteeksi. Tai sitten kohteisiin voi tehdä pienen päiväretken Turusta.

Waudevilla on tänä kesänä avattu ravintola-kahvila Kirjalan vanhassa kansakoulussa. Koulurakennus on 1900-luvun alusta. Se sijaitsee Kirjalansalmen sillalta noin kilometrin verran Paraisten suuntaan.

Ravintolaan voi pysähtyä nauttimaan vaikka kylmän Aperol Spritzin tai kahvin ja leivoksen. Jos on suurempi nälkä, kannattaa valita kana-mozzarella-salaatti tai tapas-lautasen. Palan painikkeeksi Mallaseppien olutta. Ja jälkkäriksi artesaani-jäätelöä. Puukoulun idyllinen pihapiiri takaa makunautinnon.

*****

Paraisilla Lemlahden saaressa sijaitsee Tammiluodon viinitila, jonka yhteydessä tehdään Nude-siidereitä. Niitä voi ostaa viinitilan myymälästä. Nude tekee useita erilaisia siidereitä. Kotimaisista omenoista tuotetaan puolikuivaa omenasiideriä. Raikasta sitruunan vivahdetta puolestaan löytyy kesäisestä lemongrass-siideristä. Pink Grape Fruit -siideri yhdistelee jännittävästi omenaa ja verigreppiä.

Viinitila ja Nuden pienpanimo sijaitsevat merenrannassa, keskellä Tammiluodon omenaviljelmiää.


Waudevilla, Saaristotie 755, Parainen
Tammiluodon viinitila ja Nuden panimo, Tammiluodontie, Parainen

Lähimatkailubingo

Kesä on kotimaanmatkailun aikaa. Mikä on sen ihanampaa kuin Suomen suvi: järvet, metsät, torit ja mansikat. Kotimaassa on paljon nähtävää ja tekemistä.

Ota WalkFinlandin leikkimielinen Lähimatkailubingo avuksi, kun vietät lomaa kotimaassa.

Lähimatkailubingon voit tulostaa täältä (pdf).

Jaa kuvia retkikohteistasi Facebookiin tai Instaan #lahimatkailubingo. Arvomme jakaneiden kesken kesän lopuksi kirjapalkinnon.

Hyvää kesää!

12 kysymystä: Tunnetko Suomen kaupunginosat?

Missä olikaan Ikuri? Tai Käppärä? Monilla Suomen kaupunginosilla on legendaarinen maine. Testaa WalkFinlandin testissä, tiedätkö sinä, missä mikäkin kaupunginosa sijaitsee.

12 kysymystä:

1. Missä kaupungissa on Ikurin kaupunginosa?

2. Vuonna 2019 vuoden kaupunginosaksi valittiin Tuira. Missä se on?

3. Port Arthur tunnetaan lempinimellä Portsa. Missä kaupungissa se sijaitsee?

4. Missä rannikkokaupungissa on Monna?

5. Asevelikylä on tunnettu rintamamiestaloista. Missä se on?

6. Lutakko on rockklubi, mutta myös kaupunginosa. Missä?

7. Munakas sijaitsee Iso-Munakkaan rannalla. Missä kaupungissa?

8. Hennala muistetaan varuskunnasta. Missä kaupungissa Hennala on?

9. Missä kaupungissa olet, jos olet Hornhattulassa?

10. Jalkapalloseura Musan Salama tulee Musasta. Mutta mikä on kaupunki?

11. Mistä kaupungista löytyvät Hirvas ja Kolpene?

12. Vuosaaressa on suuri satama. Missä kaupungissa se on?

Testaa myös tunnetko Suomen kansallispuistot!

Tykkää WalkFinlandin Facebook-sivuista ja saat menovinkkejä kotimaan matkoille ja lisää kivoja visoja!

10 museota, joista suuri yleisö ei ole kuullutkaan

Suomessa on lukuisia erikoismuseoita, joista suuri yleisö ei välttämättä ole kuullutkaan. osa museoista on valtamunnallisesti merkittäviä, osa puolestaan paikallisesti. Poimimme museotarjonnasta kymmenen erikoista museota, joita kesän lomamatkalaiset voivat käydä ihmettelemässä. Museoiden kotisivuilta ja Facebookista kannattaa tarkistaa aukioloajat.

1. Mobilia, Kangasala

Auto- ja tieliikenteen alan valtakunnallinen vastuumuseo tarjoaa tutustuttavaksi joka vuosi täydellisesti uudistuvan suurnäyttelyn, jossa on esillä näyttelyn teemaan liittyviä ajoneuvoja ja muuta esineistöä. Lisäksi Mobiliasta löytyy ralliurheilun historiaa käsittelevä Rallimuseo, autoklassikoita esille nostava Mobilian klassikot -näyttely sekä 1950–70-lukujen siirtotyömaiden elämää esittelevä Parakkikylä. Kotisivut.

2. Jäänmurtaja Tarmo, Kotka

Englannissa (Newcastle upon Tyne) vuonna 1907 rakennettu Tarmo oli valmistuessaan Suomen suuriruhtinaskunnan kolmas jäänmurtaja. Tarmo on avoinna kesäaikaan Merikeskus Vellamon aukioloaikojen mukaisesti. Artikkelin kuvassa on Tarmo. Kotisivut

3. Paraisten teollisuusmuseo

Pohjoismaiden suurimman avolouhoksen museossa voi tutustua Paraisille jo 1300-luvulta asti tärkeän kalkkikiven ja Kalkkivuori Osakeyhtiön historiaan.
Paraisten teollisuusmuseo sijaitsee Nordkalkin kalkkikivilouhoksen vieressä. Kalkkilöydöksillä on ollut suuri merkitys Paraisille aina 1300-luvulta saakka. Museon kokoelmat kertovat monipuolisesti Paraisten Kalkkivuoriosakeyhtiön toiminnasta paikkakunnalla. Kotisivut

4. Radio- ja tv-museo Mastola, Lahti

Radio- ja tv-museo Mastola sijaistee missä muuallakaan kuin Radiomäellä Lahden entisellä suurasemalla, jonka kaksi mastoa alkoivat lähettää radio-ohjelmaa ympäri Suomen vuonna 1927. Mastola esittelee suomalaista radio- ja tv-alaa niin kuuntelijan, katsojan kuin ohjelmantekijöiden näkökulmasta. Millainen voittokulku televisiolla oli 1950-luvun Suomessa? Millaista oli tehdä tv-ohjelmaa ennen digiaikaa? Entä miten mahdammekaan katsella ohjelmia vuonna 2050? Kotisivut

5. Taipaleen kanavamuseo, Varkaus

Taipaleen puistomaisella kanava-alueella sijaitsevat kanavamuseo kahviloineen, yli 170-vuotias vanha kivikanava ja vilkasliikenteinen toiminnassa oleva syväväyläkanava. Kanavamuseon perusnäyttely Via Canalia kertoo Pohjois-Savon kanavarakentamisen historiasta ja vesiliikenteestä. Museokäynnin yhteydessä voi tutustua myös Taipaleen kanava-alueeseen, museokanavaan ja nykyiseen toiminnassa olevaan syväväyläkanavaan. Kotisivut

VINKKI Tykkää Facebook-sivuistamme ja saat lisää vinkkejä kotimaan matkailuun:

6. Helsingin observatorio

Arkkitehti C. L. Engelin yhteistyössä professori F. W. A. Argelanderin kanssa suunnittelema, Tähtitorninvuorelle 1834 valmistunut Observatorio toimii nykyisin Helsingin yliopistomuseoon kuuluvana tähtitieteen yleisökeskuksena.
Tähtitiedettä, avaruuden ihmeitä ja rakennuksen historiaa esittelevä pysyvä näyttely tarjoaa elämyksiä kaikenikäisille. Lisäksi museossa on esillä ajoittain vaihtuva pienoisnäyttely, jonka sisältö muuttuu teeman mukaan. Kotisivut

7. Lapuan Patruunatehtaan museo

Alkuperäisiin tiloihin rakennettu museon perusnäyttely esittelee tehtaan arkista aherrusta, värikästä historiaa ja ainutlaatuista kansallista patruunatuotantoa 1920-luvulta 1990-luvulle. Kotisivut

8. Karkkilan ruukkimuseo Senkka

Karkkilan ruukkimuseo Senkka on valimoteollisuuden historian erikoismuseo. Högforsin rautaruukin alueella sijaitsevat näyttelykohteet – Suomen Valimomuseo, Karkkila-Högforsin työläismuseo ja Högforsin masuuni – esittelevät ruukkilaisten työtä sulan metallin äärellä ja arkielämää kotoisissa askareissa. Museon vaihtuvien näyttelyiden tila Galleria Bremer toimii Valimomuseon yhteydessä. Kotisivut

9. Suomen pelimuseo, Tampere

Museo kertoo suomalaisen peliteollisuuden kehittymisestä pienistä harrastajaporukoiden projekteista kansainvälisiksi huipputuotannoiksi.
Näyttely käy läpi kymmenkunta pelaamisen aikakautta 1800-luvulta tähän päivään. Kävijä pääsee tunnelmaan teeman ja ajan hengen mukaan sisustetuissa teemahuoneissa. Museossa voi pelata pelihallissa klassisia kolikkopelejä, vierailla Commodore 64 -harrastajan huoneessa ja kokeilla 1990-luvun vaihteen NES-pelejä harrastajan kotona. Kotisivut

10. Salon elektroniikkamuseo

Museossa on esillä viestintälaitteita yli 90 vuoden ajalta: radioita, puhelimia, televisioita, monitoreja sekä videopelejä lisälaitteineen.
Made in Salo -näyttelyssä on esillä erityisesti Salossa suunniteluja viestintävälineitä. Radioiden, puhelinten, televisioiden ja monitorien lisäksi museossa voi pelata retrovideopelejä, soittaa käsivälitteisen keskuksen välityksellä lankapuhelimiin ym. Salossa on ollut elektroniikkateollisuutta 1920-luvun lopulta alkaen. Kotisivut

Lähde: Museot.fi

VINKKI: Tutustu myös WalkFinlandin opastettuihin kaupunkikävelyihin!

Kesän kävelyopastuksia Helsingissä

WalkHelsinki järjestää kesällä 2021 lukuisia kävelyretkiä, joihin voi ostaa lippuja.

KAUPUNGINOSIEN KIERTUE:

WalkHelsingin oppaat johdattavat kesäkuun teemakävelyillä Helsingin kaupunginosien ihmeelliseen maailmaan.

Ke 2.6. klo 17.00 Kallion arkkitehtuurin helmiä
La 5.6. klo 11.00 Kivinokan historiaa ja luontoa
Ti 8.6. klo 17.00 Kalasataman kuukkeli ja kadonneet kalliosaaret
To 10.6. klo 17.00 Satumaa – kävelykierros Roihuvuoressa
Ma 14.6. klo 17.00 Idyllinen Veräjämäki
Ti 15.6. klo 17.00 Pohjois-Haaga – teatteria ja rhodoja
To 17.6. klo 17.00 Maunula – vihreyttä ja 1950-luvun arkkitehtuuria
La 19.6. klo 11.00 Taiteiden Töölö
Ma 21.6. klo 17.00 Kivikon luolat ja linnoitukset

ULKOILMAPAKOPELIT:

Suositut ulkoilmapakopelit jatkuvat jälleen!

La 19.6. klo 11.00 Pakopeli Kallion taivaan alla
Ti 13.7. klo 17.00 Pakopeli Punavuoren taivaan alla

KESÄ ON RIKOSTEN AIKAA:

Heinäkuussa kävellään true crime -retkillä rikosmysteereiden jäljillä.

Ma 28.6. klo 17.00 Murhakävely Punavuoressa
Ti 29.6. klo 17.00 Retki Bodominjärven Murhaniemelle
Ke 30 6. klo 17.00 Jäljet johtavat sylttytehtaalle
To 1.7. klo 17.00 Lenin, vallankumous ja Suomi

Ma 12.7. klo 17.00 Murhakävely Stadin ytimessä
Ti 13.7. klo 17.00 Päivä poliisiasemalla
Ke 14.7. klo 17.00 Murhakävely Töölössä

Ma 26.7. klo 17.00 Komisario Palmun Helsinki
Ti 27.7. klo 17.00 Murhakävely Kalliossa
Ke 28.7. klo 17.00 Retki Bodominjärven Murhaniemelle

Liput 15 e.

Lue kävelyistä tarkemmin WalkHelsingin sivuilla.

Murhakävely Turussa

Turulla on entisenä pääkaupunkina pitkä ja synkkä rikoshistoria. Toiset rikokset ovat herättäneet valtakunnallista kohua, toiset ovat taas jääneet nopeasti unohduksiin. Osa henkirikoksista on jäänyt pysyvästi selvittämättä. Tällä true crime -kävelyllä sukelletaan Turun rikoshistoriaan ja vieraillaan oikeilla rikospaikoilla. Ei heikkohermoisille eikä perheen pienimmille. K-13.

Uudistetut WalkTurku-sivut löytyvät täältä!