Opastettuja kävelyretkiä Haminassa

Kävely Haminan linnoituksen valleilla

Lähdemme liikkeelle Haminan Kesäpuistosta, alkujaan Lappeenrannan bastionin pihasta. Jatkamme vallien edustalle, Lappeenrannan portille ja poternin läpi Hämeenlinnan bastioniin, ruutikellarin ääreen. Siitä matkamme jatkuu kurtiinivallia pitkin ja poternin läpi caponieri Puolikuu 1:een. Vierailemme vielä Nuolilinnakkeen galleriakäytävän ampuma-aukkoja tutkimassa. Nuolilinnakkeelta suuntaamme Keskusbastioniin, jonka
valleille matkamme päättyy.

Matkan aikana opas kertoo Haminan linnoituksen rakentamisesta, rakentajista ja rakenteesta, linnoituksen osista, linnoitusta puolustaneesta varuskunnasta ja puolustustaktiikasta. Tutustumme myös historian aikoihin, jolloin linnoitus joutui tulikokeeseen. Myös linnoituksen myöhemmät vaiheet, sen osittainen purkaminen, rapistuminen ja restaurointi käsitellään. Kulkutie ei ole esteetön. Retkeen on varustauduttava säänmukaisin vaattein ja hyvillä kengillä. Nuolilinnakkeen galleria on pimeä, joten valaisin mukaan.

KESTO: noin 90 minuuttia
LÄHTÖPAIKKA: Puistotalo, Fredrikinkatu 9
KIELI: Suomi

Kävely historiallisessa Haminassa

Tapaamme Raatihuoneen torilla, Raatihuoneen ääressä. Siinä riittää katseltavaa: Raatihuone, torin laidan kirkot, porvareiden talot ja kauppakartanot. Matka jatkuu vanhaa kauppiaiden katua, Kasarminkatua, Isoympyräkadulle, jota lähdemme vastapäivään. Päädymme Keisarillisen Kadettikoulun, nykyisen Reserviupseerikoulun edustalle. Lähes kaikki pihapiirin rakennukset ovat Kadettikoulun ajalta. Puistikkoon on rakennettu
Suomen Lipun tie, johon opas tutustuttaa. Korpusan puistosta jatkamme Kymenlaakson vanhimman rakennuksen Marian kirkon ääreen. Jos kirkko on auki, vierailemme siellä ja sinne sijoitetussa kirkkomuseossa. Kirkolta jatkamme taiteilija Hugo Simbergin syntymäkodin nurkan ympäri Pikkuympyräkadulle. Siellä aistimme 1840-luvun puutalomiljöötä.

Pistäytyminen Keskusbastionin portilla kuuluu matkaamme. Rauhankatua
siirrymme Isoympyrälle ja edelleen Roopertinkatua ruutikellarille. Retki päättyy Haminan komeimman porvaristalon, lääkäri Ekin rakentaman ja jälkiempireä edustavan rakennuskokonaisuuden pihapiiriin. Retki on esteetön kirkkomuseota lukuunottamatta. Kulku katuverkolla.

KESTO: 90 minuuttia
LÄHTÖPAIKKA: Raatihuoneentori 1, Raati Café Kanelin edusta.
KIELI: Suomi

Piika Briitan kävelykierros Haminan ympyröillä

Draamaopastus. Tule mukaan piika Briitan kävelykierrokselle 1800-luvun lopun Haminaan! Kuulet uteliaan piian tarinoita ja juoruja varuskunta- ja kauppakaupungin historiasta ja elämästä unohtamatta nykypäivää. Piika Briitan roolissa Riitta Kuusinen.

KESTO: 90 minuuttia
LÄHTÖPAIKKA: Haminan Raatihuone, Raatihuoneentori 1
KIELI: Suomi

Apteekkarskan kaupunkipromenadi

Draamaopastus. Kävelykierros Haminan ympyröillä apteekkarska Vilhelmiina Nymalmin opastuksella. Tutustutaan 1800-luvun Haminan historiaan, kaupungin vanhaan keskustaan ja rakennuksiin sekä kertomuksiin 1800-luvulla eläneistä haminalaisista. Vilhelmiina Nymalm kertoo myös Nymalmin 1850-luvulla Haminassa toimineesta Nymalmin apteekista sekä aikansa rohdoista ja parannuskeinoista. Apteekkarskan roolissa Tuula Kantola.

KESTO: noin 90 minuuttia
LÄHTÖPAIKKA: Johanneksen kirkon edestä, Raatihuoneentori
KIELI: Suomi

*****

KIERROSTEN HINNAT:

1-5 hlö ryhmä: 135 e
6-10 hlö ryhmä: 185 e
11-20 hlö ryhmä: 225 e
Yli 20 hlö ryhmä: Pyydä tarjous
Hintoihin lisätään alv 24 %

TIEDUSTELUT JA VARAUKSET:

info@walkfinland.fi, 044-5242520

GUIDADE TURER I FREDRIKSHAMN:

Pigan Briittas promenad i cirkelstaden Fredrikshamn

Kom med till pigan Briittas promenad i Fredrikshamn i slutet av 1800-talet! Du får höra den nyfikna pigans berättelser och skvaller om garnisonens och handelsstadens historia och liv utan att glömma att berätta om den nuvarande och moderna staden.

LÄNGD: 90 minuter
MÖTEPLATS: Rådhuset Fredrikshamn, Raatihuoneentori 1
SPRÅK: Svenska

*****

PRISER:

1-5 personer : 135 e (+moms 24 %)
6-10 personer: 185 e (+moms 24 %)
11-20 personer: 225 e (+moms 24 %)
Över 20 personer: Begär en offert

KONTAKT: info@walkfinland.fi

WALKING TOURS IN HAMINA

Maid Briitta’s Walking Tour In The Circular Town Hamina

Welcome to maid Briitta´s walking tour in the late 19th century! You`ll hear the curious maid´s stories and gossips about the history and life in a garrison and trading town not to forget to tell about the life in the modern Hamina of today.

DURATION: 90 minutes
STARTING POINT: Town Hall Hamina Raatihuoneentori 1 49400 HAMINA
LANGUAGE: English

*****

PRICES:

1-5 persons group: 135 e (+ vat 24 %)
6-10 persons: 185 e (+ vat 24 %)
11-20 persons: 225 e (+ vat 24 %)
Over 20 persons: Ask an offer

CONTACT: info@walkfinland.fi